Hautakiviedustus Emmi Kinnunen
Suunnittelen ja myyn vahvalla taidolla, vuosikymmenten kokemuksella nykyteknologiaa hyödyntäen Kivilähteen hautamuistomerkkejä. Vahvuuksiani on luovuus ja uniikit yksityiskohdat mutta myyn yhtä mielelläni myös perinteisiä hautakiviä! Suomen laajimmasta valikoimasta löytyy valmiita perusmalleja joita voidaan muokata toiveiden mukaisesti, olen valmis tarttumaan myös erikoisempien tai laajempien kiviprojektien suunnitteluun. Minulta saat aina ajantasaisen tarjouksen ja kampanjaedut kaupan päälle.
Ensimmäisiä luonnoskuvia hautakivestä saa yleensä jo samalle päivälle, viimeistään seuraavalle. Olen tehokas mutta äärimmäisen huolellinen. Suunnittelupalaveri on mahdollista toteuttaa hautaustoimistossamme Puolangalla, sovitussa paikassa Hyrynsalmella tai etäyhteyksin.
Etäsuunnittelu on mahdollista puhelimitse, sähköpostin ja/tai Whatsappin välityksellä. Myös Teams tai FaceTime sopii minulle! Teen etäsuunnitelmia hyvin liukuvalla aikataululla ja monesti minut löytää tietokoneen äärestä kiviluonnoksia pyörittelemästä myös iltaisin.
Myymme kiviä Puolangan ja Kainuun alueen lisäksi enenevissä määrin koko Suomen alueelle, paikkakunnasta riippumatta. Kivilähteen kattava toimitusverkosto ulottuu jokaisen paikkakunnan jokaiselle hautausmaalle, toimitusmaksun ollessa aina kiinteästi 95€.
Kiven suunnitteluprojektiin on hyvä varata riittävästi aikaa, että kaikki yksityiskohdat saadaan käytyä läpi. On hyvä huomioida, että varsinkin kevät ja kesä on kivisesongin kiireisintä aikaa, joten kivitilauksen suhteen on hyvä olla liikkeellä ajoissa.
Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä toiveidenne mukainen hautakivi!
Hautakiviedustus Emmi Kinnunen
Puolanka, Hyrynsalmi
0405271247 (myös Whatsapp!)
emmi@hautakiviedustus.fi
y-tunnus 0651828-1


Valikko